23.12.2014

Joulua - Christmas

Blogissa on ollut vähän aikaa hiljaista, kun työt ja siihen liittyvät oheisasiat veivät kaiken ajan. Nyt on kuitenkin niistä selvitty ja edessä on muutaman päivän joululoma. Sain vielä kaiken kiireen keskellä pyöräytettyä joulukortit, jotka ehtivät kuin ehtivätkin ajoissa saajilleen perille.

Inspiraation korttiin sain Kristina Wernerin videosta jo viime vuonna, mutta haluamani leimasinsetti oli myyty loppuun. Viimein kevään korvilla sain leimat käsiini. Kristina Wernerillä on muuten aivan huikeita korttivideoita!

Alkuperäinen kortti oli tehty punaiselle pohjalle valkoisella kohopulverilla, mutta halusin kokeilla kultaa ja hopeaakin kun niitä sattui varastostani löytymään. Mitään kuumailmalaitetta minullahan ei ollut, sulatin pulverin leivänpaahtimen yläpuolella! Minulla oli ainoastaan kraft- väristä korttipohjaa, joten valinta sen osalta helpottui huomattavasti. Leimailuista ei tullut täydelliset, mutta ehkä tuo pieni rosoisuus sopii tähän tapaukseen.











The blog has been quiet for a while, whilst work and things have taken up all of my time. Now they are done and I have a few days of Christmas holiday to look forward to. During all the hassle I managed to whip up cards for our families and friends, and they even made it to the recipients in time. 

I got the inspiration for the cards from Kristina Werner's video already a year ago, but the stamp set I wanted was almost impossible to get a hold of. Finally nearing spring I got it, and now I got to use it for the first time. Kristina Werner has amazing card videos! You should take a look.

The original card was made with red card stock and white embossing powder, but as I only had craft card stock in hand, the choice was easy. I wanted to test out my gold and silver powders also, and while the stamping is far from perfect, I think a little rustic wine suits the cards. I didn't have a heat tool, so I melted the embossing powder over my toaster!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti